Samoilla tyyppipiirustuksilla
rakennetut asemat.
Tämän sivun tarkoitus on selventää,
mitkä asemarakennukset rakennettiin samalla piirustuksella.
Tästä voi olla hyötyä selvittämään
mitkä asemat olivat / ovat
alun perin / nykyään
samanlaisia. Tämä sivu voi olla hyödyksi myös
muille asematutkijoille.
Listaus perustuu Kansallisarkiston digitoimaan materiaaliin (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=256871.KA),
jossa esitetään
'kortit' tyyppipiirustuksista. Valitettavasti itse piirustuksia ei ole
digitoitu.
Tyyppipiirustuksia Suomen rautatieasemista säilytetään
suurimmaksi osaksi Kansallisarkiston
sivutoimipisteessä.
Ensiksi luettelen, mitkä asemat on alun perin rakennettu samalla
piirustuksella. Piirustuksen perässä oleva
kirjain yksilöi piirustuksen, ja joissakin tapauksessa tuo kirjain
on olemassa, niinpä esim. 1993a -niminen
tyyppipiirustus ei ole välttämättä täysin
samanlainen kuin 1993 -numeroinen tyyppipiirustus. Luettelen
piirustukset ja asemat alkaen pienimmästä piirustuksen
numerosta. Mainitsen myös piirustuksen, josta on
toistaiseksi
selvillä
vain yksi asema, joka sillä piirustuksella on rakennettu.
Sen jälkeen luettelen ne asemat, jotka on laajennettu
myöhemmin samalla piirustuksella. Digitoidussa 'kortistossa'
ei lue aseman nimen kohdalla aina alkuperäisen piirustuksen
numeroa tai mahdollisen vanhemman aseman piirustuksen numeroa,
vaan laajennuspiirustuksen numero. Vuosilukujakaan sieltä ei aina
ilmene, etenkään alkuperäisiä rakennusvuosia.
Huom. tämä sivu on vielä kesken.
Alun perin rakennettiin
samanlaiset asemat:
38: Massilanmäki,
85: Rauhala, Savio (vanhin), Tennilä,
87: Suhmura,
74: Keskilohja, Käpylä (vanha),
75: Oulunkylä (uusi),
101: Puistola (vanhin), Vedenoja, Hillosensalmi (vanha),
Vuohimäki,
106: Monni,
105: Puistola (vanha),
111: Kerava,
124: Tolppi,
129: Martinkylä,
170: Uusikylä (uusi),
216: Harviala,
220: Hämeenlinna (uusi),
241: Mommila (uusi), Ojakkala (uusi),
242: Kumila (uusi),
243: Ratavartijan asunto, Sääksjärvi,
277: Villähde, Ypäjä,
281: Meltola (vanha), Mommila (vanha), Mouhu, Nastola,
286: Mankala,
305: Marjoniemi,
358: Melkkola (vanha), Myllylä,
372: Pajari,
375: Kaitjärvi,
444: Hanala, Konho, Dynamiittivaihde, Pahaniemi, Pitkäporras,
Vähä-Rauma, Tyris
465: Hakkari (vanha), Ohemäki,
470: Airaksela (vanhin), Kirkniemi (vanha), Huopalahti (vanha),
Hirsilä, Huttula, Messukylä (vanha), Sahan vaihde, Santala,
Santalahti, Selki,
Suontee (vanha), Suonperä, Suoniemi (vanha), Valkeajärvi,
Virkkala (vanha),
547: Noppo,
551: Röykkä,
556: Korpi (uusi),
565: Nummela,
570: Muijala,
570(2): Luomankylä
570(3): Louvonmäki
576: Kirkniemi (uusi),
621: Parola (uusi),
650: (I): Eskola (vanha) / Mehtälä, Fiskars / Fiskari,
Huopalahti
(vanha), Jorvas, Kauhainen, Kevola, Kilo (vanha), Kulovesi,
Kyläjoki,
Lammi, Laurila
(vanhin), Löfö /
Lövö, Maksniemi, Mäntylahti, Nerkoo, Pajujärvi,
Taipale, Törmä (vanha), Valkeinen, Viantie,
(IV): Kainuunmäki,
Kivimäki, Rasimäki,
653: Kalkku, Moisio, Niittylahti, Ulvila (vanha),
655: Kulju,
690: Luumäki, Mellilä,
723: Luoma, Sidikkala, Säynäjärvi,
765: Kannus, Myllymäki,
776: Reitkalli (vanha), Oulun rautatien pysäkkien tavaramakasiinit,
779: Mustasaari, Tuuri,
785: Pynttäri
817: Isokyrö/Ventälä,
843: Ruha,
858: Pietarsaari (vanha),
863: Kokkola,
881: Nurmo, Härmä, Voltti, Jepua, Kolppi, Kruunupyy,
Kälviä, Sievi, Kangas, Kilpua, Vihanti, Ruukki (vanha),
Kempele, Nokia, Siuro,
Karkku, Kiikka, Kauvatsa (vanhin),
Liikkala, Metsäkylä, Kymi (vanha), Inkeroinen
(vanhin), Myllykoski
(vanha),
Harju, Selänpää, Hietanen,
Haukivuori, Kalvitsa, Kantala, Hiirola, Otava,
Haapakoski, Iisvesi, Kurkimäki, Hammaslahti (vanha), Inha (uusi),
896: Kaakamo, Kello, Lautiosaari, Peltosalmi, Tuira, Äetsä
903: Inkeroinen (vanha),
914: Kyminlinna,
936: Vuohijärvi (vanha),
954: Aapajoki, Kukkola, Vuolinko (uusi), Ylivojakkala
1045: Ervelä, Leppävaara,
1073: Hammaslahti (uusi),
1086: Enäjärvi, Haavisto, Jaakkola, Kaana, Kaisko, Nahkola,
Nohkua (vanhin), Tolsa (vanha),
1101: Kyttälä (uusi),
1102: Peipohja (uusi),
1122: Keuruu, Petäjävesi, Suolahti (vanha),
1127: Kintaus (vanha), Kuusa (vanha), Laukaa, Leppävesi,
1130: Kintaus, Koura (uusi), Vesanka,
1132: Jyväskylä (vanha),
1148: Vatia,
1162: Alapitkä, Kauppilanmäki, Murtomäki, Soinlahti,
1166: IIisalmi,
1186: Huopalahti (uusi),
1204: Kauklahti, Kirkkonummi,
1215: Kela, Päivölä, Tähtelä,
1222: Inkoo,
1224: Kaunislahti,
1231: Hajala, Halikko, Kuovila, Littoinen, Pinjainen, Pihlava,
Pitäjänmäki,
1252: Kupittaa (vanha),
1255: Olhava (vanha),
1256: Ii,
1258: Myllykangas,
1260: Kemi,
1266: Eno (vanha), Höljäkkä (vanha), Kontiolahti,
Kylänlahti, Uimaharju, Vuonislahti,
1267: Jakokoski (uusi),
1287: Haapalahti, Hirvas, Jamali, Kelvä, Kohtavaara,
Koskenkylä (vanha), Lehmo, Liedakkala (vanha), Loue (vanha),
Paakkola (vanha),
Paukkaja, Peura, Tiensuu, Viekki
(vanha),
1295: Jaatila (vanha), Laurila (vanha), Muurola (vanha),
Tervola (vanha),
1304: Kulennoinen, Silvola/Kerimäki, Särkisalmi,
1307: Pääskylahti,
1325: Nurmes,
1363: Aittojärvi, Hietamäki, Jormua, Kalanti,
Karvoskylä, Komu, Kuluntalahti, Kuona, Parkkima,
1381: Kalkkimaa, Käyrä (uusi), Mieslahti, Paakki,
Raudaskylä, Vihtamo,
1386: Ihala, Masku,
1393: Kiimkallio, Piuha, Tammisto,
1397: Naantali (vanhin),
1400: Haapajärvi, Kiuruvesi, Nivala,
1404: Madekoski, Hyrkäs, Kainuunkylä, Kaleton,
Kirkkomäki, Koskensaari, Kuohu, Lamminmäki, Martimo,
Niska, Nutturla, Nuotioranta,
Näätsaari,
Pekanpää, Rova,
Rumo, Soso,Ylämylly,
1406: Mynämäki,
1423: Loukolampi, Rahtula, Reitkalli (uusi), Rikkilä (uusi),
Paha/Pohjakoski,
Varpanen (vanha),
1424: Eskola (uusi), Vähäkangas,
a: Kurenpolvi, Meteli,
Niemiskylä, Sotkamo,
1426: Runni,
1432: Kontiomäki, Pyhäsalmi,
1445: Ahmas, Juurikkalahti, Karhunpää, Kaulinranta, Liperi,
Lohjan kauppala, Onttola, Outokumpu, Pikkarala, Puukari, Saviaho,
Sotka, Röyttä,
Ukkola,
1451: (Kalliomäki (vanha)?), Karijoki/Myrkky (uusi), Kiljava,
Koivio (vanha), Käkelä (vanha), Okeroinen, Tolsa (uusi),
1454: Hytti,
1465: Aavasaksa,
1469: Korpikylä,
1498: Muhos, Sysmäjärvi, Valtimo (vanha) / Haapakylä,
Utajärvi,
1488: Viinijärvi, Ylitornio,
1535: Metsolahti,
1586: Aholahti, Hiltula, Karila, Kerisalo, Kolkontaipale,
Leppälahti, Lievestuore (vanha), Maavesi, Mietaa, Naarajärvi,
Niemisjärvi, Paltanen,
Parkumäki, Sauvamäki,
Siikamäki, Tiukka, Tuomikylä, Venetmäki,
Äystö,
1589: Hankasalmi, Kallislahti, Vaajakoski,
1599: Joroinen, Parikkala (uusi), Rantasalmi,
1609: Huutokoski,
1652: Ilmajoki, Kainasto, Kauhajoki, Korso (uusi), Kauvatsa (vanha),
Kokemäki (uusi), Koskenkorva, Lohiluoma, Merstola (uusi), Myrkky
(vanha),
Teuva, Närpiö,
1661: Kurikka,
1666: Perälä,
1690: Maanselkä,
1717: Haapaperä,
1722: Kaulinranta,
1726: Kymintehdas (uusi),
1727: Nuolijärvi,
1746: Mänttä (uusi),
1758: Uro (uusi),
1768: Ahtiala, Jaalanka, Kivesjärvi, Mäkelä, Misi
(vanha), Myllyoja, Kuusivaara (vanha), Pomarkku, Porokylä,
Vierumäki,
: a: Alhojärvi, Kuusivaara
(uusi),
1770: Hakasuo, Hanhikoski (vanha), Honkakoski, Kankari, Kihniö,
Liminpuro, Melalahti, Ruosniemi,
: (2): Hanhikoski (uusi),
1771: Heinola (vanha),
1786: Nuppulinna (uusi), (Purola (uusi)?), Viertola,
1785: Hyrynsalmi, Lappohja (uusi), Noormarkku, Paltamo, Simpele, Vika
(vanha),
1831: Seesta,
1832: Meltola (uusi),
1838: Linnanpelto,
1851: Hanhisuo (uusi),
1855: Airaksela (vanha), Palopuro, Sääskiniemi, Tani
(uusi),
1856 (1): Hapuoja, Heinä, Melkkola (uusi), Untamo,
Änkilä,
(2): Somerharju
(uusi),
(3): Aitomäki (uusi),
1863: Pukinmäki (vanha),
1868: Rekola (uusi),
1877: Asemäki, Jokikylä, Jämijärvi, Lauritsala
(vanha), Ristijärvi,
1876: Joutseno, Kankaanpää,
1880: Härköskylä, Immola, Juojärvi,
Jänhiälä,
Kerma, Kangaslampi, Koivumäki, Lapinneva, Linnankylä,
Mantilo, Muukko, Niinisalo, Pesiökylä (vanha), Piili,
Rauhamäki,
Sarvikumpu, Vaskuu,
Veneskoski, Vihtari, Yltiä,
1886: Hanko-Pohjoinen,
1888: Maaria (uusi),
1894: Kuopio (uusi),
1908: Ristinummi (uusi),
1913: Hillon satama, Jyränkö/Ränninmäki,
1923: Kairokoski,
1939: Räntämäki (uusi), Sotkia (uusi),
1944: Hallavaara, Karppila, Oravivaara,
1946: Härmänmäki, Kauppi, Panttila,
1945: Oulunlahti/Kiviniemi, Lavapuro,
1960: Kaukopää,
1974: Vihtavuori (vanha),
1980: Suontee (uusi),
1986: Könönpelto, Ristinpohja,
1989: Valkeakoski,
1993: Tuomarila,
2009: Hiekkaharju (vanha),
2014: Suoniemi (uusi),
2022: Salpausselkä,
2023: Kaarnalampi, Metsäkansa, Sappu,
2037: Heinävesi,
2042: Tupos,
2052: Juurikorpi (uusi), Kulus, Nivavaara,
2074: Tapanila (vanha),
2078: Nohkua (vanha), Raitoo, Rantoo,
2079: Köhniönjärvi,
2108: Raippo,
2112: Mynttilä (uusi), Varpanen (uusi),
Vuohijärvi (uusi),
(3): Koivio (uusi),
2127: Nikkarila,
2138: Äänekoski (uusi),
2132: Misi (uusi),
2147: Eno (uusi),
2158: Koitsanlahti, Kursu, Länkipohja,
Salla, Salmivaara,
2161: Leteensuo (uusi), Uusi-Värtsilä,
2172: Vika (uusi),
2176: Imari,
2187: Hirvineva,
2207: Hillosensalmi (uusi), Kinni,
Multamäki, Nytkyme,
2211: Alavojakkala, Jaatila (uusi), Koskenkylä (uusi),
Rahola, Törmä (uusi),
2219: Mätäsvaara,
2246: Köhniönjärvi,
2264: Kiusanmäki, Konna, Ristimäki, Siltasuo, Salosaari,
Valkeiskangas, Vesta, Vuohenoja,
2272: Laurila (uusi), Muurola (uusi), Tervola (uusi),
2273: Niinimaa (uusi), Talviainen, Torkkeli,
2284: Loue (uusi), Paakkola (uusi),
2285: Vatiala,
2295: Rieskala, (Laitaatsilta),
2305: Aitoneva, Liedakkala (uusi), Uusikaarlepyy (uusi),
2316: Jämsä,
2352: Kolkanlahti, Kurtti, Lippo, Seikka, Seläntaus,
2379: Hillo,
2418: Ylihärmä,
2440: Kemijärvi (uusi),
2464: Pajula,
2494: (Kyrölä?), (Saunakallio?),
2518: Harjavalta,
2524: Hiekkalahti, (Hinkua (vanha?)), (Ristonaho?),
2529: Hietama, Linna,
2530: Alvajärvi, Heinävaara, (Hiltulanmäki?), Juankoski,
Kiihtelysvaara, Korvua, Kumiseva, Muuras, Leino, Parantala,
(Sänkimäki (vanha)?),
Varanen, Vääkiö,
2548: Huhtola, Joutenjoki, Lehmiportti, Naapurivaara, Pihnari,
2555: Palosuo,
2571: Hakkari (uusi), Ruutana (uusi),
2608: Kollinjoki,
2609: Messukylä (uusi),
2612: Herrala (uusi),
2710: Kalaranta,
(1): Verkkoniemi,
2736: Markkala (uusi), Mykänmäki,
2738: Viittamäki (uusi),
2751: Survoneva,
2757: Pietarsaari (uusi),
2758: Haukivaara,
2953: Valko (uusin),
2988: Nohkua (uusi),
A29: Krogars,
A107: Orimattila (uusi),
A137: Naantali (uusi),
A143: Kilo (uusi) / Kuusa (uusi),
A182: Vihtavuori (uusi),
A183: Peuranmäki,
A200: Kitee,
A201: Kesälahti,
A205: Ilomantsi,
A217: Inkeroinen (uusi),
A258: Pello,
A363: Arola,
A463: Humppila (uusi),
A404: Koivukylä,
A553: Pieksämäki (uusi),
A560: Mäntyluoto (uusi),
A686: Kilo (uusin),
A689: Pasila (uusi),
A749: Kolari (uusi),
Asemat, jotka laajennettiin
samalla piirustuksella:
85a: Tennilä,
151: Hyvinkää,
228: Hikiä, Herrala (vanha), Kausala, Lappila (vanha),
234: Oitti,
243a: Sääksjärvi,
277(1): Villähde,
282: Uusikylä (vanha),
303: Koria,
359: Utti (vanha),
381: Luumäki,
548: Rajamäki,
557: Pirttikangas, Santalahti, Riippa,
a: Selki, Virkkala (vanha),
559: Otalampi,
571: Lappohja (vanha),
579: Mustio,
625: Iittala (vanha),
629: Kyrö, Lieto,
651: Lempäälä (vanha),
669: Kylmäkoski,
674: Aura, Matku,
676: Humppila (vanha),
683: Ypäjä,
690: Mellilä,
712: Messukylä (vanha), Mäntylahti, Pajujärvi,
721: Inha (uusi), Kiikka,
726: Orivesi,
734: Oripohja (uusi),
736: Korkeakoski, Pihlajavesi,
749: Kolho,
811: Munakka,
842: Kolppi, Nurmo,
853: Härmä,
857: Jepua,
843: Ruha,
857: Jepua,
861: Kruunupyy,
868: Ykspihlaja,
871: Kälviä, Ruukki (vanha), Sievi,
873: Kannus,
881(2)a: Hiirola,
882: Oulainen,
886: Kempele,
900: Toppila,
901: Karkku, Myllykoski (vanha), Siuro,
921: Liikkala,
924: Hamina (vanha),
930: Harju,
938: Kirjokivi,
943: Mäntyharju,
948: Hietanen,
952: Otavan satama,
968: Haukivuori, Kantala,
966: Kalvitsa,
973: Haapakoski, Iisvesi,
979: Heinoo, Kaurila, Kyttälä (vanha),
Pitkälahti, Riste, Salminen, Valkeasuo,
981: Kurkimäki,
911: Kymi (vanha),
1087: Nokia,
1097: Pihlava,
1107: Haistila,
1114: Fiskars, Maksniemi, Kotalato, Kyläsaari,
1115: Mäntyluoto (vanha),
1126: Petäjävesi,
1149: Kuusa (vanha), Laukaa,
1198: Kilo (vanha),
1202: Espoo (vanha),
1210: Masala (vanha),
1226: Hajala, Pinjainen,
1235: Perniö,
1242: Halikko,
1245: Paimio,
1251: Littoinen,
1259: Viantie,
1303: Tiviä,
1381: Raudaskylä,
1561: Lohja (vanha) / Lohjan asuinrakennus,
1602: Kolkontaipale,
1615: Pieksämäki (vanha),
1826: Korpi (vanha) / Rajamäen asuinrakennus,
2041: Loukolampi,
2313: Rimmi,
2625: Kiukainen,