Sara - He Kutsuivat Luokseen

01. Sinä sanoit
02. Momentum
03. Huokaus
04. Vielä muodostan varjoni
05. Suljen kannen / Peitän jäljet
06. Valkoinen
07. Insula
08. Ilman uskoanne näen
09. Niin pystyisit auttamaan heidät pois tämän vihan keskeltä
10. Kun sain voimani
11. Ei
12. Pyyhit vuodet kasvoiltasi


Tätä levyä on paljon kehuttu. Mitenkähän erottuisin tällä kommentilla muista kehuvista kommenteista? Sydämelliset kiitokset Saralle ihanasta levystä, ja osanottoni levyn aiheeseen (josta myöhemmin lisää) liittyen. Kun aloitin tämän levyn kuuntelun Sinä Sanoit -kappaleella, jossa on (kuulemma pitkällisen mietinnän jälkeen) kertosäkeeseen jätetty sankarimetalli 'äänivibra', niin olin hetken teini; tyyliin "WTF OMG O_O, Jormako tämä on ja minkä levyn mä muuten äsken ostinkaan..." Vanhaa Saraa löytyy mukavasti totaalisen uusien sekä progejuttujen seasta. Biisit ovat aika lyhyitä (ei haittaa), ja lyriikat ovat itselleni aikaisempiin lyriikoihin verraten selkeitä, kansilehden värisiä. Tulee tunne että suru on muuntunut positiivisuudeksi, joka on kuitenkin kansien värinen. Myös hellä-äänisen Jorman 'artikulointi' on nyt selkeämpää, mutta se on silti yhä tallella. Itse en kuitenkaan missään nimessä neuvoisi luopumaan koskaan tuosta englantimaisesti ääntämisestä, kuten pehmeistä konsonanteista ja siten vaikeasti selvää saamisesta. Samoin ovat kadonneet mustat kynsilakat ja muutama lävistys Jormalta. Onko tämä kaupallistumista? Onko tämä kasvamista asiassa jos toisessa? Miten isompi levy-yhtiö vaikuttaa asiaan? Bändin herrat tietävät sen itse toivottavasti parhaiten, jätän asian heille, vaikka pidänkin Narupatsaiden aikaisesta pukeutumistyylistä sekä Kromin aikaisesta jyräävyydestä raskaasta, enkä millään saa sitä luettua 'kasvukivuiksi' tai 'epäkypsyydeksi', päinvastoin.

Tällä uudella Saran levyllä, jota tätä kirjoittanut fani odotti kuin mereltä saapuvaa öistä syksyistä ukkoskuuroa, on kuten aiemmin jo mainitsin ote muuttunut. Rumpali on vaihtunut, mukana on jotain ihan uutta (nopeampaa tahtia ja räväkkyyttä, jolloin Jorma jopa huutaa tai 'rääkyy' [liekö muisto bändin alkutekijöistä, Sara kun on kuulema alkuaan soittanut ns. suomipunkkia jossain Teuvan ja Kaskisten lakeuksien kellareissa] ), progressiivisia biisien rakenteita Tool-kunnioituksineen sekä vanhan Saran seassa hitaasta hiukan nopeampaan muuttuvilla rumpu-ratkaisuilla. Joku sanoi, että vanhan Sara-fanin istuimelta pudottaneiden Sinä sanoit ja Momentumin jälkeen seuraavan Huokauksen kertosäe on 'plagiointia'. Bändin keulakuva ei kai ole suoranaisesti kiistänyt asiaa. Itse en voi ottaa kantaa asiaan, ja onneksi, sillä muutoin plagiointia ja kliseitä inhoavana se laskisi levyn arvoa, vaikkakin Ei- biisin lähes Tool-plagiointi osuuskin särisee korvissa, mutta Toolhan on aina kopioinnin arvoinen, eikö? Kun kirjoitan tähän sanoja, jokainen sana on periaatteessa plagiointia.

Mennäkseni takaisin asiaan biisijärjestyksessä, niin Vielä muodostan varjoni -niminen kappale on videobiisi, jossa bändi keikkuu betonilaatan kyydissä pienen joen yllä ilmassa pilvisessä myöhäiskesän säässä ja Etelä-Pohjalaisen näköisessä maisemassa (mikä jostain syystä aina tulee Sarasta minulla mieleen) laulaen levyn herkkää teemaa. Ottaaksemme esiin taide-kliseen nimeltä symboliikka, niin sanoituksella, joella ja lentämisellä on tässä selvä merkitys. Tämä kappale on myös soinut radioissa, kuten Momentum.

Sitten seuraa kaksi kappaletta (Suljen kannen/Peitän jäljet, ja Valkoinen) ollen enemmän sitä vanhaa Saraa, mitä tällä levyllä pitää ollakin. Näistäkin kuitenkin löytyy jotain uutta, kuten jonkinlainen valkoinen haikea raikkaus ja uudet tuulet. Vai oliko se sittenkin kansien värinen?.. Näiden jälkeen tulee Momentumin sukulaisbiisi Insula. Sanoituskin käy tämän kappaleen verran jossain muualla kuin levyn teemassa. Ilman uskoanne näen, sanoo kolmella sanalla epäuskovaisen viestin uskon tyrkyttäjille, mutta biisissä puhutaan myös muusta, kuten siitä, miten ilman jotain ennen läsnä ollutta tärkeää ihmistä tai voimia voi nähdä ja mennä eteenpäin. Tuo kappale on yksi niistä, jotka luokittelen muistuttamaan vanhasta Sarasta; näin on myös seuraava raita Niin pystyisit auttamaan heidät pois tämän vihan keskeltä. Jorma on sanonut, että tällä kertaa myös parin biisin nimet tarkoituksella laitettiin pitkiksi, sillä yleensä Saran biisien nimet ovat vain yksi sana. Edellä mainittuun luokitteluuni voisi ottaa mukaan myös Kun sain voimani. Levyllä käytetään nyt 'aitoa pianoa', mikä lisää raikkautta ja tarttuvuutta. Teema on taas läsnä sanotuksissa; "heitin pois kaiken minkä saavutin, katsoin kun kaikki mitä rakensin sortui pois... lähdin pois katsomatta taakseni".

Seuraavaksi seuraa Ei, josta tulee mieleen, että se on kyllä varmaankin tehty ennen kuin tuo levyn teema tuli ajankohtaiseksi. Se on selvästi erottuva kappale musiikillisesti, mutta myös sanoissa, sillä se kertonee tämän tulkitsijan mielestä sarkastisesti seksin perässä juoksijoista. Ja tämän kappaleen loppupuolella kuullaan se Tool-osa. Taustalla huudetaan 'ei, ei, ei'. Miksi tulee mieleen jokin Maija Vilkkumaa? Tämä näitä outoja mielikuvia mitä voi kukin saada ties mistä. Jorma laulaa tällä levyllä myös taustoja, ne ovat kuiskauksia ja huokauksia, kuin pehmeintä silkkiä korville. Sivuprojekti Pedestrian's Motor on näiden taustalaulujen aikaansaaja varmaankin ollut.

Saavutaan levyn päättävään raitaan numero kaksitoista. Tämä raita ei ole musiikillisesti ehkä periaatteessa hurjan ihmeellinen; balladi-tyyppinen, mutta tässä on jotakin käsittämättömän yliluonnollista, koska tämä saa minut itkemään joka kerta! Miksi? Itse en onneksi (!) ole Pyyhit vuodet kasvoiltasi - kappaleen esille tuomaa tilannetta joutunut kokemaan, mutta nuo sanat, melodia, tunne, samaistuminen siihen, kuinka joku on menettänyt parhaan ystävänsä, joka ei koskaan tule takaisin, mutta joka suojelee ja odottaa siellä porteilla. Traagisuus, muistot, musertava suru, kaiken menettäminen, pelko, epäreiluus, epätietoisuus, epävarmuus, sekoaminen, jumalaton ikävä, mutta sitten kuitenkin tieto siitä, että joskus vielä; "kunnes kohtaamme".  Pelkäänkö kokevani joskus saman? Olenko kokenut joskus jo saman, mutta en vain muista? Vai onko kyse vain ihmismäisistä tuntemuksista, jotka tämä kappale saa niin monella suoraan pintaan? Jos haluatte itkettää väkeä niin, ettette ole nähneet joidenkin itkevän muiden nähden, niin soittakaa tämä. En tiedä onko se suotavaa, mutta voisi niin käydä.

Luen levyyn kuuluvaksi Momentum -singlen B-puolen Aallot. Jos se olisi ollut levyllä, olisi se ollut yksi levyn niistä uudenaikaisista Sara-biiseistä, mutta aivan erilainen noiden muiden uudenlaisten rinnalla, koska se on ilman laulua ja tunnelmallinen sekä melankolinen, kuin aallot.

Jos vielä jäi epäselväksi mikä tämän levyn teema on, niin se selviää viimeistään katsomalla Pyyhit vuodet kasvoiltasi -video Internetistä, tai lukemalla levyn kansista tekstin "Tämä levy on omistettu Santtu Pellervo Revon muistolle 1979-2005". Jorman "yksi parhaista ystävistä menehtyi liikenneonnettomuudessa kesällä / syksyllä 2005". Eikä tarvitse kovin suuri ennustaja olla, että arvaa tällaisen tragedian sattuneen monelle. Kuten esimerkiksi nuorille, joiden ystävät ovat tehneet itsemurhan tai muuten kuolleet tapaturmaisesti yhtäkkiä. Tämä seikka lisää levyn painoarvoa entisestään.

Fanina kun vertaan kaikkia Saran levyjä, on tämä ilmanmuuta monipuolisin. Jokainen levy on yksilönsä, tämä on tästä näkökulmasta mestariteos, pienestä kaupallisuuden ja tuttujen juttujen katkusta huolimatta. Tästä levystä on sanottu myös, että kuunnellessa ei paljoa muuta ajaudu miettimään kuin mistä mikäkin levyllä esiintyvä ääni on kopioitu. Se voi olla osin totta, jos sen haluaa sillä tavalla ajatella, mutta minulle ei käynyt tämän levyn kanssa niin. Mitä jossain haastattelussa vitsinä heitettyyn "mennäänkö heti tekemään uusi levy"-kommenttiin tulee, niin kannatan!


5 tähteä   *****