Chalice-Augmented


Joskus divarissa törmäsin bändin ensimmäiseen Chronicles Of Dysphoria- levyyn myyjän suosittelemana, ja tykästyin bändiin todella. Siksi vaikeasti saataavilla olleeseen Augmented-levyyn olivat odotukset korkealla, ja siten pettymys voikin olla suuri. Tai sitten bändi kolahti ensikerralla jo niin, ettei seuraavaksi hankittua levyä voikaan haukkua. Minulle kävi noin. Olen Augmanted: stä kriitikoiden kanssa eri mieltä. Bändi on mielestäni varmaankin erikoisuudessaan (laiskasti verrattuna Australian Nightwish) jo kolmentähden arvoinen, ja siihen lisättynä ne tunteet, joita heidän musiikkinsa herättää minussa, niin voisin antaa tällekin levylle viisi tähteä. Mutta neljä siksi, koska tahdon ajatella enemmän maailmanlaajuisesti näin netissä kommentoidessani. Levy on siinä määrin  progea, ettei se varmasti kolahda monellekaan ihmiselle. Siinä on paljon minulle yllättäviä käännekohtia, ja sellaiset tekevät musiikista (ja Chalicen pitkistä biiseistä) mielenkiintoisia; verrattuna pinnalla olevien bändien yllätyksettömyyteen ja rahantavoitteluun. Chronicles of Dysphoriaan verrattuna Augmented on jotenkin leijailevampi ja raikkaampi, vaikka ei iloisuudesta varmastikaan ole kysymys; viulu on vaihtunut huiluun. Biisit ovat enimmäkseen hitaita, ja nopeus (tai siis hitaus) pysyy pitkään samana, rankemmat osuudet ovat lyhyitä, mutta silti pelastavat jokaisen biisin. Ainoa toive, mikä levystä itselleni jää, on että miksei noista rankemmista osioista voisi tehdä hallitsevampiakin. Shiraleen ääni on hieno, tosin en halua edes lähteä vertailemaan sitä Nightwishin Tarja Turusen ääneen. Eikä minulla pahaa sanottavaa ole muidenkaan bändiläisten panostuksesta, parhaansa ovat varmaankin tehneet. Se mikä Chalicessa myös on plussaa, on sanoitukset; niissä on purtavaa riittämiin, eivätkä ne ole mitään tyypillisiä ällöjä 'ihmissuhde'sanoituksia, kuten nyt ällöttävimmillään esim. Type O Negativella on.


Yhteenvetona: varsin hienoa! Kappaleet vaativat pureskelua. Eikä tämä varmaankaan ole mitenkään maailman persoonallisinta ja nokkelinta proge(gootti)heviä, mutta ei näitä kyllä minulla montaa mieleen tule, itseasiassa ei juuri nyt yhtään samanlaista bändiä.


4 tähteä  ****