Prodigy: Always outnumbered, never outgunned

1.Spitfire
2.Girls
3.Memphis Bells
4.Get up Get Off
5.Hotride
6.Wake up Call
7.Action radar
8.Medusa's Path
9.Phoenix
10.You'll be Under my Wheels
11.The Way it is
12.Shoot down

Ensimmäisenä vastaan tulevat hiukan merkilliset, huvittavat, pelottavat ja salaperäiset kannet, joista voi löytää vaikkapa symbolisia merkityksiä; on vaaleanpunaista koppalakkia, 'vietteleviä' huulia savukkeineen, irtileikattuja silmiä, vesipyssyjä savuineen, nukkemaisia konemaisia rummuttajia rivissä, sekä diskopallo tanssilattialla, missä isosta punaisesta suusta lentelee hävittäjiä. Ollaan siis viehkoja, bailumeiningillä, mutta silti uhmakkaita, ja kenties jopa sanomaakin ja sanallisia aseita. Juuri tällaisen vaikutelman antaa myös levy musiikillisesti. Ainakin musiikki ja kannet tuntuvat sopivan yhteen loistavasti. Vai ollaanko silti koneellisia rummuttajia, joilta on leikattu silmät pois? Luultavasti ei kuitenkaan olla sokeita koneita muita miellyttämään, vaikka konemusiikista onkin täysin kyse. Tämä Prodigyn toistaiseksi uusin levy sisältää sekä jotain vanhaa että jotain uutta Prodigyn suhteen. Tutut äänimaailmat ovat käytössä taustalla, tai oikeastaan tuntuu, että nuo taustat huutavat sieltä, sen verran kovaäänisiä nuo soundit tahtovat olla. Aiemmasta levystä oli kulunut vuosia tämän ilmestyessä ja ehkäpä sen kuulee. Korvissa leijuu pieni kaupallisuuden ja rahan hankinnan sävel koko levyn ajan, mutta mukana on siinä määrin kivoja koukkuja silti, että nuo rahan ahneet ja muoviset ratkaisut joko peittyvät tai saavat toimivia piirteitä. Lisäksi muuten aika nerokkaisiin biiseihin mahtuu myös ideapulalta kuulostavia juttuja.

Girls -biisin sample kertosäe kertookin sarkastiseen sävyyn kenties, että tässä levyssä ei kuitenkaan tahdota olla 'at the top and make cash money, go round the world, tell stories about all the young girls'. En pysty pätemään tässä genre-tietoudella, mutta olettaisin tämän uuden levyn sisältävän enemmän breakbeatia ja bigbeatia. Yhtään legendaarista 'No good' teknobiittiä ei tällä levyllä kuulla, vaikka sellaista kovasti ensi kuuntelulla odottikin; eikä liioin Firestartereita. Se ei oikeastaan häiritse. Useassa kappaleessa on mukana tuo punkisti huutava nainen, sekä tuo taustalla ähkivä nainen, kenties sama, en tiedä, mutta tuossa ilmenee juuri se 'ollaan viehkeästi punk' tanssilattialla (tai näin kuulokkeissa). Enemmän tälle kuuntelijalle tarttuu nuo biitit ja punk-henkisyys tuolta kuin viettelevyys. Mukana Get up get off -kappaleessa on tuttu vihainen räppäri, varmaankin sama kuin vanhassa Prodigyssä, ja  nopea vihainen rap toimii hauskasti. Mukaan biiseihin on sotkettu koneellisia itämaisia sävyjä. Levyn parhaat biisit tulevat levyn alkupuolella. Puuduttavuutta voi kokea numeron 10 tienoilla viimeistään, ja viimeinen biisi onkin tämän kuuntelijan mielestä levyn matalin ja aikalailla väkinäisen kuuloinen esitys Oasis-vierailijoineen, vaikka voi siitäkin saada 'toisin asennoitumalla' hyvän.

Levy ei ole mestariteos, mutta levyn täytyy olla melkoisen hyvä, kun olen sitä nyt kuunnellut pari vuotta silloin tällöin ja yhä toimii hyvin, ja hauskat omituiset koukut tarttuvat sekä luovat mieleeni mielikuvia, joiden mukana saan levystä sen mitä musiikki parhaimmillaan antaa. Ja vielä kun Prodigy kuuluu näihin lempibändeihin, niin minkäs tälle mahtaa. Kullanarvoinen vinkki tätä lukevalle: tutustu ja kuuntele levy itse, "ei kaikkia neuvoja jaella täällä netissä ilmaiseksi muhahaha".

5 tähteä   * * * * *